Eli siis eilen olin Jehkottaren järjestämässä blogitapaamisessa Raumalla. Saaliina oli 475 leimakuvaa ja paljon uusia tuttuja sekä uusia ideoita. Paikalle oli Heini lähettänyt sopivia korttitarvikkeita myyntiin ja niistä tuli tehtyä myös löytöja kuten pikkukukkia ja pallonauhoja. Lisäksi Taru oli saanut paikalle paikallisen yrittäjän jolla oli myytävänä ProMarkereita, Copic-kyniä, CarbOthelloja ja akvarellipaperia. Ostin siis paperia, promarkereita, carbothelloja ja myös vesisäiliökynän. Nyt vielä kun ehtisi kokeilemaan kaikkea. Meille on tulossa viikonloppuvieraita ja sukulaisia synttärikaffeelle, joten aika hiljaista taitaa korttirintamalla olla.

Nyt, ikävä kyllä ,täytyy lähteä siivoamaan. Mä sit voin inhota sitä hommaa. Varsinkin kun se vie aikaa esim. korttien tekemiseltä.